torstai 30. lokakuuta 2014

Vähän erilaista päivitystä

Tänään oli Oulussa some-koulutusta. Olipa kyllä hyvät kaksi päivää! Tuli paljon tietoa erilaisista some-välineistä, joita voi käyttää opetuksen tukena. Paljon sai hyviä ideoita omaan opetukseen, en tahdo malttaa odottaa että pääsis testaileen! 😊 Avasi silmiä, mitä kaikkea sitä onkaan ihan käden ulottuvilla, pitää vaan uskaltaa käyttää ja hyödyntää niitä uusia tapoja. Tammikuussa on seuraavat lähipäivät ja sitten vielä helmikuussa. Tällä välin on verkkoluentoja ja tehtäviä, joiden tekemisestä saa "pisteitä". Tänään taisi tulla jo neljä tai viisi pistettä kerättyä. Lisätietoa löytyy sivustolta oppiminenonline.fi

torstai 16. lokakuuta 2014

Valmennuksen jälkeisiä ajatuksia ja vähän muitakin ajatuksia.

Astikaisen Mari kävi pitämässä pikavalkun viime sunnuntaina. Ja nyt kerrankin tuli kehuja! Niitähän on tietenki aina mukava saaja. :). Aatua kehu kovasti, ja me molemmat oltiin kuulemma menty kovaati etiäpäin. Jei! Tästä jatkellaan sitten. Länkkäkisat ois Oulun kuppeessa marraskuun alussa (eli kohta!), mutta en tiijä menenkö. Mun opiskelut vie nyt kaiken mun vapaa-ajan, että ei ois rääpyä yhtäkään vapaa-aikaa olla käyttämättä siihen. Onneksi ens viikko on syyslomaviikko ja tavotteena ois saaja kaksi kurssia palautettua, yks suomen ja yks kirjallisuuden, ja tehtyä morfosyntaksi-kurssin tehtävä ja palauttaa sekin. Osaisinpa kirjottaa hauskemmin, pitäskö yrittää ehkä harjotella...? Puhuminen on kuiten mun juttu, tämmönen "päiväkirjan" pito ja muutenki asioiden kirjoittaminen on minusta jotenkin, hmmm, no ei hankalaa, mutta en tiijä. Opiskelujuttuja on taas kyllä eri kiva kirjottaa! Päätän raporttini tältä päivältä tähän. :)